|

Aamu Kuopion Saanalla törmäytti kestävyysajattelun ja huippusuunnistuksen 

Kuopion Saana Bellanrannassa tarjosi näyttävät puitteet kestävän kehityksen ja huippusuunnistuksen kohtaamiseen. Kumppani- ja sidosryhmätilaisuuden yleisölle tarjoiltiin vahvojen hirsirakenteiden suojissa ajateltavaa kestävästä kehityksestä ja ilmastotyöstä, sekä mahdollisuus omien arvojen tarkasteluun. Näiden aiheiden moninäkökulmainen käsittely juuri MM-kilpailujen yhteydessä on tärkeää, mutta myös yleisemmin, sillä suunnistusharrastus liikuttaa kansainvälisesti valtavat määrät ihmisiä. 

Suuri osa kaikista suunnistuskilpailuista järjestetään metsissä, joten kestävyys on avainsana kaikessa, Suomen Suunnistusliiton puheenjohtaja Timo Ritakallio muistutti.

Timo Ritakallio, Suomen Suunnistusliitto.

MM-kilpailujen isäntäkaupungissa Kuopiossa kestävyys on osa kaupunkistrategiaa ja tämän toteutumista vaalitaan myös tapahtumissa.

“On ensiarvoisen tärkeää, että nämä tapahtumat järjestetään eettisesti ja kestävästi”, Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen luonnehti.

Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

Saanalla kuulijoille tuotiin tiedoksi, että tapahtuman järjestelyt on tehty kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) ohjaamana. IOF:n terveisiä toi pääsihteeri Sondre Sande Gullord, joka avasi tavoitteita, joilla edetään kohti kestävämpää toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa kilpailutapahtumien järjestäjille esimerkiksi materiaaleja, joissa esitellään tapahtumissa huomioitavia seikkoja ja annetaan aihepiireittäin jaettuja ohjeita. 

pääsihteeri Sondre Sande Gullord, IOF

Tapahtumat ovat yleisesti suunnistuksen sydän ja ne luovat yhteisöllisyyttä. Suunnistustapahtumien areenoja ovat metsät, jotka ovat samalla jonkun toisen omaisuutta. Tästä myös yhteistyökumppanit puheissaan muistuttivat. 

“Kuka sinun metsäsi omistaa”, Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen kysyi.

Jouni Kemppainen, Maaseudun Tulevaisuus

“Metsät ovat yhteinen areenamme”, kertasi UPM Metsän Pasi Hakkarainen suunnistusväelle tuttua tilannetta, jossa metsässä ollaan aina eri toimijoiden tarpeista ja toiveista käsin.

Pasi Hakkarainen, UPM Metsä

MM-kilpailuissa mitalistit on kukitettu kotimaisilla koivun taimilla, joilla luodaan kestävää tulevaisuutta. Kilpailujen yhteydessä näistä taimista tullaan istuttamaan Tahkolle “Suunnistajan koivikko” eli nimikkometsä muistoksi MM- kisoista. Tälle eleelle Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki ideoi jatkoa eräänlaisena yhteisöllisyyden merkkinä.

Mika Ilomäki, Suomen Suunnistusliitto

Pääsevätkö suomalaiset suunnistajat ottamaan osaa ensimmäiseen istutukseen, se jää nähtäväksi. Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Thierry Gueorgioun mukaan joukkueet kilpailuviikon päättäviin viesteihin on koottu loukkaantumiset huomioon ottaen uudelleen. Joukkueenjohtaja Petteri Kähärin kanssa joukkueen terveiset tilaisuuteen tuonut suunnistuksen 14 -kertainen maailmanmestari oli luottavainen ja uskoi suojattiensa olevan huomenna käytävissä viesteissä iskukykyisiä. 

Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Thierry Gueorgiou

Teksti: Virva Korpinen, Kuvat: Tiina Tervaniemi

Similar Posts